Kun jokapaikanhöylä kirjoitti artikkeligradun: vuolemista, VR-laseja ja vinkkejä erilaiseen graduun

Kerron tässä epätyypillisestä graduntekotaipaleestani, jonka sain päätökseen keväällä 2019. Graduun pääsin yhdistelemään monipuolisesti kiinnostuksen kohteitani, yhden harjoitteluistani ja tieteellisen artikkelin kirjoittamista. Olipa sitä tehdessä joskus jopa hauskaakin! Tämän mahdollisti osaltaan opiskelu suhteellisen pienessä ja tiiviissä yliopistossa: yhteistyö opettajien ja ohjaajien kanssa sujui vaivattomasti ja antoi mahdollisuuden luoville ja joustaville ratkaisuille. Alkuun kerron kuitenkin hieman itsestäni ja suhteellisen mutkikkaasta urapolustani.

Kun kaikki kiinnostaa

Vahvuuteni ja samalla heikkouteni on se, että innostun ja kiinnostun mitä erilaisimmista asioista. Tykkään perehtyä ja ottaa selvää asioista. Uuden oppiminen kutkuttaa. Tämä näkyy kotona niin, että minulla on meneillään monen monta käsityöprojektia ja keskeneräistä kirjaa. Välillä rämpytän kitaraa ja joskus pleikkariohjainta.

Kiinnostukseni moneen asiaan aiheutti aikanaan opon vastaanotoilla harmaita hiuksia. Lukion jälkeen kaipasin kirjojen ääreltä käytännön hommiin: opiskelin leipuri-kondiittorin ammattitutkinnon ja työskentelin herkkujen parissa hetken aikaa. Pullaa pyörittäessä alkoi kuitenkin mielessä kutitella ajatus yliopisto-opinnoista. Suuntasinkin taikinoiden ääreltä opettajankoulutukseen, sillä luokanopettajan työ tuntui mainiolta ammatinvalinnalta jokapaikanhöylälle.

Aloittelin opettajaopinnot Savonlinnassa 2013 ja päädyin lopulta oikeasti höylän ääreen. Pääsin opiskelemaan sivuaineena käsityötieteeseen liittyvää teknologiakasvatusta, josta sain perusvalmiudet ja pätevyyden opettaa (teknistä) käsityötä peruskoulun oppilaille.

Kuva: Varpu Heiskanen

Gradu käsityötaidon oppimisesta, 360°-videoista ja VR-laseista

Maisterivaihe koitti näin jälkikäteen ajateltuna yllättävän pian, ja oli aika ruveta pohdiskelemaan gradun aihetta. Ohjaajani Laura Hirsto oli perehtynyt 360°-videoiden käyttöön oppimisessa ja opetuksessa, ja aihe alkoi kiinnostaa myös itseäni. VR-laseilla katsottava 360°-video mahdollistaa muun muassa kuvakulman muuttamisen päätä kääntämällä, aivan kuin katselisi ympärilleen oikeassa tilassa. Näin katsojalle voi tulla immersiivinen kokemus eli tunne siitä, että onkin sisällä virtuaalimaailmassa. Erilaisia virtuaalitodellisuuksia on hyödynnetty myös opetuskäytössä, mutta tutkimusta niiden merkityksestä oppimiseen on vielä suhteellisen vähän.

Halusin vielä yhdistää aiheeseen käsityötaidon oppimista tavalla tai toisella. Aihe tarkentuikin keskustellessani silloisen käsityötieteen lehtori Jani Kaasisen kanssa. Jani oli jo pidemmän aikaa pohtinut, että mitä jos opiskelija pääsisikin katsomaan opettajan silmin, kun tämä näyttää mallia jonkun käsityötekniikan suorittamisesta. Tuumimme, että opettajan näkökulmaan voisi päästä kurkistamaan VR-lasien ja 360°-videon kautta.

Pro gradussani tarkastelin, millä tavoin opiskelijat kokevat tällaisen VR-laseilla katsottavan 360°-videon taidon oppimisesta. Pohdin myös heidän kokemuksensa ja oppimistulostensa perusteella, onko menetelmä käyttökelpoinen käsityötaidon oppimiseen ja opettamiseen. Ensiksi menetelmää oli kuitenkin testattava.

Tee-se-itse 360° -video taidon oppimisesta

Netin videopalvelut ovat erilaisia käsityönopetusvideoita pullollaan. Vaikka 360°-videoitakin alkaa olla pikkuhiljaa enemmän saatavilla, tällä tekniikalla kuvattua käsityön opetusvideota en onnistunut löytämään. Siksi opetusvideo piti tehdä alusta saakka itse. Opetustuokiota varten minulla oli tietämystä siitä, millaisiin tieto-, taito- ja turvallisuusseikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun taitoa lähdetään opettamaan (= pedagogista tietoa). Sen sijaan minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuinka 360°-videoita ylipäänsä tehdään ja miten sellaisen saisi tehtyä tekijän näkökulmasta.

Lisäksi videon tekeminen vaatisi paljon aikaa, joka olisi pois gradun kirjoittamisesta ja muista opinnoista. Vapaa-aikaakin olisi mukavaa välillä viettää. Sattumalta minulla oli vielä tekemättä H4- eli soveltava harjoittelu, jossa opettajan taitoja pääsisi soveltamaan jossakin muualla kuin Norssilla. Siispä ehdotin, voisiko harjoittelun suorittaa tekemällä tallaisen opetusmateriaalin, mikä onnekseni onnistui. Tämän mahdollisuuden ja hieman yllytyshullun luonteeni siivin aloitin 360°-videoprojektin.

Kuva: Varpu Heiskanen

Valot, kamera, käy!

Alkuun pääsin UEF:n ja Norssin it-asiantuntijoiden avulla, joilta sain laitteet ja teknistä näkökulmaa niiden hyödyntämiseen. Ennen kaikkea turvauduin nettiin ja tein paljon selvitystyötä. Pohdin esimerkiksi kuvaamista päähän kiinnitettävällä kameralla, mutta siitä johtuva heiluva kuva voi aiheuttaa katsojassa innostavan oppimiskokemuksen sijaan pahoinvointia. Niinpä jalustalla kuvaaminen oli ainoa käytännöllinen vaihtoehto. Tämän perusteella valitsin opetettavaksi taidoksi vuolemisen, sillä sen opetus voidaan toteuttaa istuen. Näin myös katsoja pystyy luonnollisesti istumaan videon katselun aikana.

Itse kuvaaminen tapahtui lopulta niin, että jalusta oli lattialla jalkojeni välissä. Istuin itse jakkaralla niin, että 360°-kamera kuvasi käsiäni. Koska kamera kuvaa ympäriltään kaiken, joutuivat myös kamerassa kiinni olevat kasvoni mukaan videoon. Demonstroin parhaani mukaan oikeaoppista vuoluasentoa, vaikka kameran asettelu aiheuttikin hieman haasteita.

Valmista 15 minuutin videota varten kuvasin monta tuntia videomateriaalia, opettelin editointiohjelman käyttöä, äänitin ja leikkasin. 360°-videotiedostojen vaatima valtava tallennustila hidasti tekemistä, mutta lopputulokseksi saatiin kuitenkin video, jota katsellessaan opiskelija näki vuolutilanteen minun näkökulmastani.

Tutkimuksen tekeminen

Gradun tekemisen kanssa samaan aikaan oli meneillään erään lastentarhaopettajaopiskelija-ryhmän käsityökasvatuksen opintojakso, jolla opiskelijat opettivat muille ryhmänsä jäsenille jonkin käsityömenetelmän, kuten sahaamisen tai naulaamisen, perusteet. Hyppäsin tässä vaiheessa mukaan ja opetin ryhmän toiselle puolikkaalle vuolemisen perusteet perinteisesti pajatilassa. Muut kävivät yksitellen katselemassa VR-laseilla 360°-videon samasta aiheesta. Kaikki suorittivat myös vuolunäytön, jotta pääsin tarkastelemaan, onko ryhmien välillä oppimisessa eroja. Lisäksi keräilin kaikilta opiskelijoilta kyselylomakkeella heidän kokemuksiaan opetustuokiosta, minkä lisäksi haastattelin vielä VR-lasien käyttäjiä.

Kiinnostavaa kyllä, näkyviä eroja oppimisessa perinteisen ja 360°-ryhmän väliltä ei tässä tutkimuksessa löytynyt. Haastattelujen perusteella VR-360°-video voisi sopia vuolemisen kaltaisen hienomotorisen työskentelyn opettelun tueksi. Moni esimerkiksi kommentoi, että näkökulma konkretisoi tai auttoi hahmottamaan työskentelyasentoa paremmin. Toisaalta moni myös kommentoi, että opettajan läsnäolo on tärkeää varsinkin haastavampien taitojen harjoittelussa  —kaikkeen pelkkä video ei riitä. Tässä ryhmässä oli 16 opiskelijaa, joten jatkossa menetelmää voisi testata isommalla ryhmällä ja haastavammalla käsityötekniikalla.

Mikä ihmeen artikkeligradu?

Keväällä 2018 keskityin tarkemmin aineiston analysoimiseen ja kirjoittamiseen, mutta kesällä olin jo aivan solmussa kirjoittamisen suhteen ja teksti alkoi levitä täydet 360 astetta. Kesän lopulla aukesi kuitenkin mielenkiintoinen mahdollisuus: gradu oli nyt mahdollista tehdä artikkeligraduna. Ajatuksena on siis kirjoittaa tieteellinen tutkimusartikkeli, joka lähetetään julkaistavaksi vertaisarvioituun tieteelliseen julkaisuun eli käytännössä paperi- tai verkkolehteen. Tutkinnon saamiseksi riittää, että teksti on lähetetty lehteen arvioitavaksi, sillä julkaisuprosessi saattaa kestää usein pitkään.

Keskustelimme artikkeli-ideasta ohjaajan kanssa, joka innostui ja rohkaisi kirjoittamaan artikkelin englanniksi. Tutkimusaiheeni oli nimittäin sen verran erikoinen, ettei sopivia suomenkielisiä julkaisuja olisi helppo löytää. Ajatus sai hikikarpalot nousemaan otsalle, koska en kokenut olevani kovin kummoinen englanninkielisen tekstin tuottaja. Päätin kuitenkin tarttua haasteeseen. Teksti lähetetään joka tapauksessa kielentarkastajalle ennen julkaisua.

Jotta teksti voidaan hyväksyä graduna, kirjoitetaan lisäksi n. 15 sivun pohdintaosio. Tämän osion sai kirjoittaa suomeksi, ja se on täysin opiskelijan omaa käsialaa. Artikkelin kirjoittamiseen saattaa nimittäin osallistua opiskelijan lisäksi muitakin, kuten minun tapauksessani Laura Hirsto ja Jani Kaasinen. Artikkeleissa teksti on usein hyvin tiivistä, jolloin syvällisemmälle pohdinnalle ei juuri jää tilaa.

Vaikka alkuun vähän kauhistutti, niin lopulta juuri artikkelimuoto ja englannin kieli toivat minulle lisäpontta kirjoitusurakkaan ja raamittivat tekemistä. Julkaisuilla on usein tarkat ohjeet mm. tekstin muodosta ja pituudesta, ja minua nämä selkeästi helpottivat. Oli nimittäin mietittävä tarkkaan, mikä tekstissäni on olennaista, koska joka ikistä lillukanvartta en olisi saanut artikkeliin mahtumaan. Tekstin tuottaminen englanniksi ei kuitenkaan ollut aivan sujuvaa ja vaati keskittyneempää ajatustyötä. Tämäkin auttoi minua pysymään itse asiassa. Ajatus siitä, että teksti tullaan mahdollisesti julkaisemaan, antoi myös uutta motivaatiota ja merkityksen tuntua kirjoittamiseen. Artikkeli saadaan todennäköisesti julkaistua vielä tämän vuoden puolella, ja silloin myös gradun saa laittaa julkisesti luettavaksi.

Kasvatustieteen opinnot: reitti tutkijaksi

Gradusta ei tarvitse tehdä massiivista projektia, eikä varsinkaan ikuisuusprojektia tai elämää suurempaa asiaa. Siitä on mahdollista kuitenkin tehdä itsensä näköinen työ, joka saattaa avata mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Tänä syksynä pääsin esimerkiksi esittelemään artikkelia Hampurissa ECER-konferenssissa. Ennen tätä reissua en tiennyt, että osaisin tai uskaltaisin pitää englanninkielisen esityksen.

Tällä hetkellä työskentelen SKOPE:lla projektitutkijana ja näillä näkymin jatkan vielä tohtoriopintoihin. Tutkijantyötä aloin itse asiassa miettiä vakavammin vasta opettajanopintojeni loppupuolella. Olen huomannut, että tässähän laaja-alainen kiinnostukseni voi olla jopa eduksi!

Kirjoittaja:
Susanne Hallberg

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.