Koulusta luentosaliin

Aamuluento ja noin puolet kurssin opiskelijoista on saapunut paikalle. Tämä on ensimmäisiä luentojani historiakasvatuksen yliopisto-opettajana. Siirryin tähän tehtävään kymmenen vuoden harjoittelukoulussa tehdyn historianopettajan työrupeaman vaihteluksi. Tekisi mieli kaivaa laukusta kannettava ja siirtyä Wilman poissaolot sivulle. Luento striimataan, Yritän kovasti pysyä kuvausalueella, mutta huomaan vaeltavani oikeanpuolisen seinän viereen. Sieltä yritän innostaa opiskelijoita kysymyksillä ja stereotyyppisillä väitteillä. Kotona striimausta seuraavat opiskelijat saavat tyytyä kuunnelmaan, mutta luentosalissa keskusteluhetkien äänekäs puheensorina on minulle palkitsevaa.

Harjoitukset

Luennon jälkeen iltapäivällä pääsen tutummalle alueelleni, vetämään harjoituksia. Reilu kaksikymmentä opiskelijaa asettuu paikoilleen. Heille näyttää olevan herttaisen samantekevää, kuka tänään istuu viereen työskentelemään samassa ryhmässä. Ilo täyttää seminaarisalin sitä mukaa, kun viimeisetkin opiskelijat pääsevät luokkaan. Osa opiskelijoista tulee punaposkisina, suoraan luistelutunnilta. Kun aloitamme päivän työn opiskelijoiden innostuksen siivittämänä, uskallan ohjata heitä syvemmälle eläytyvien historian opetusmenetelmien maailmaan. Opiskelijoilta vaaditaan tänään heittäytymistä heidän herättäessään eloon maanviljelyksen alkuaikoja kuvaavia kuvia. Tämän he kyllä hallitsevat ja uskaltautuvat. Harjoitusten jälkeen myös minun poskeni punottavat, lähinnä jännityksestä ja innostuksesta.


Kuva: Pixabay

Palaute

Harjoitusten päätteeksi opiskelija tulee keskustelemaan luennosta, jota hän seurasi kotona. Luento oli kuulemma selkeä. En tiedä, miten suhtautuisin palautteeseen. Lähtökohtaisesti ehkä vielä vähän ajattelen, että kaikkien pitäisi tulla paikalle. Toinen kertoo, kuinka vaivatonta luentoa on seurata kotona vailla häiriötekijöitä. Keskittyminen paranee, ja luentomuistiinpanojen kirjoittaminen sekä oppimispäiväkirjan laadinta on omassa rauhassa helpompaa. Pedagogisesti toimivaa? Opiskelija toteaa, että olisihan se luennoitsijan kannalta tietenkin kiva, että salissa olisi porukkaa. Keskustelemme myös vuorovaikutuksen merkityksestä tiedon rakentumisen kannalta. Minulle tämä keskustelu oli monella tapaa tärkeä.  Ehkä luentojen striimaus ei olekaan pelkkä uhka vaan myös mahdollisuus. Ainakin striimaus on haaste luennon pedagogiselle toteuttamiselle niin, että luento toimii myös kotikatsomoissa

Oppimispäiväkirja

Iltapäiväkahvilla keskustelen kollegan kanssa oppimispäiväkirjan laadintaan ja ohjeistuksiin liittyvistä tarkennuksista. Ovatko alun annetut ohjeet tarpeeksi napakat? Minua on luennolla yllättänyt, että niin monelle opiskelijalle oppimispäiväkirja ei olekaan täysin tuttu tapa osoittaa osaamistaan. Onneksi he uskaltavat kysyä. Saan muutamia oppimispäiväkirjojen alkuja välitarkastukseen. On hauska havaita, mihin ajatuksiin opiskelijat ovat tarttuneet ja mitkä minun mielestäni mielenkiintoisimmat pointit on sivuutettu täysin vailla mainintaa. Tämä toimii minulle loistavasti myös välipalautteena opetuksesta.


Kuva: Pixabay

Kotiin

Illan viimeiset tunnit valmistelen seuraavan viikon luentoja ja harjoituksia. Educa on jo aika hiljainen. Joidenkin opiskelijoiden luento tuntuu loppuneen ja he vaeltavat työhuoneeni ohi iloisesti rupatellen. Opiskelijat ovat kyllä mahtavia! Heidän halunsa oppia helpottaa huomattavasti sopeutumista uuteen työhön. Samalla he uskaltavat kysyä ja kyseenalaistaa. Mikä näkökulma kannattaa valita? Miten tämä menetelmä sopii pienille oppilaille? Miten saamme kaikki oppilaat mukaan työskentelyyn? Minä pohdin ihan samoja kysymyksiä suunnitellessani omaa opetustani.

Innostus

Suurin kysymys on kuitenkin, mitä opetan tällä kurssilla ja mitä jätän pois. Miten näiden luentojen ja harjoitusten aikaikkunassa saisin avattua historiallista ajattelua ja historian pedagogiikkaa siten, että historia näyttäytyisi luokkahuoneissa laajoja taitoja vahvistavana ja innostavana oppiaineena?  Paras ohje historian opettajille ja itselleni opiskelijoiden historiakasvatuksen opettajana on kirjoitettu jo vuosituhansia sitten. Antiikin kreikkalainen filosofi Plutarkhos (n. 350 – 430 eaa.) lausui: ”Ihmisen mieli ei ole tyhjä astia, joka pitää täyttää vaan tuli, joka pitää sytyttää.”  Mitä tulitikkuja käyttäisin seuraavalla luennolla?

Kirjoittaja:
Eliisa Vähä
historiakasvatuksen yliopisto-opettaja, UEF

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.