Musiikkivideoita kuvataiteen ja musiikin sivuaineopiskelijoiden taidekasvatusprojektina (osa 2)

“… JA KAMERA KÄY!”

Näin huudettiin Joensuun kävelykadulla, minne oli kerääntynyt sekalainen sakki opiskelijoita videokameran ja valkoisten maskien kanssa. Sateinen sää ja tuuli eivät haitanneet menoa, ja musiikkivideo alkoi valmistua hyvässä tunnelmassa.

Opettajaopiskelijana voi odottaa opintojen olevan hyvin monipuolisia, ja pedagogiset opinnot tarjoavatkin monenlaisia itseilmaisun keinoja. Tämän vuoden sivuaineopintoni ovat kuitenkin ylittäneet omat odotukseni siitä, miten eri tavoin opettajaopintoja voi suorittaa. Keväällä 2020 pääsimme toteuttamaan oman musavideon yhteistyössä kuvataiteen ja musiikin sivuaineopiskelijoiden kanssa.

kamera käy

 

Tehtävänanto salli meille vapaat kädet alusta asti suunnitella ja tuottaa itse ryhmässä kappale ja siihen sopiva musiikkivideo. Projektin aiheena oli “pakotie”. Haastetta ja hommaa siis riitti! Jännitti myös, kuinka eri sivuaineiden yhteistyö samassa ryhmässä onnistuisi. Ilman opettajien innokkuutta ja rohkaisua en välttämättä olisi tällaiseen projektiin uskaltanut koskea pitkällä tikullakaan.

Aloitimme projektin ideoimalla kappaleen ja videon teemoja yhdessä opiskelijaryhmän kesken. Etuna oli, että ryhmämme muodostui hyvin erilaisista opiskelijoista. Työnjako tehtiin ennen projektin aloittamista ja kaikki saivat omat vastuualueensa. Näin musavideo valmistui nopeasti ja aikataulussa. Pääsin kirjoittamaan videon käsikirjoitusta ja osallistumaan kuvauksiin. Muut ryhmäläiset tekivät mm. kappaleen tuottamista, sanoitusten kirjoittamista, kuvausta ja videon leikkaamista. Jokaisessa työssä oli rutkasti tekemistä, ja kaikkien panostus oli projektin onnistumisen kannalta erittäin tärkeää.

Monen viikon työskentelyn jälkeen projekti huipentui kokoontumiseen, jossa katsoimme työmme tulokset. Jännitys luokassa oli käsin kosketeltavaa, kun toiselle ryhmälle oli täysi mysteeri, mitä toiset olivat tehneet. Aplodien jälkeen tuntui, että yksi sivuaineopintojen palkitsevimmista tehtävistä oli valmis!

Tämä projekti, vaikka olikin todella hauska, oli myös oikeasti hyödyllinen opettajaopintojen kannalta. Nykypäivänä puhutaan paljon ilmiöpohjaisesta oppimisesta ja oppilaiden ohjaamisesta itsenäiseen ja tutkivaan työskentelyyn, mutta tätä voi olla hankalaa toteuttaa, ellei itse ole ikinä päässyt testaamaan mitään vastaavaa. Tällainen projekti on todennäköisesti monen opettajan työkalupakissa tulevaisuudessa. Monet tulevaisuuden opettajat myös työskentelevät yhteisopettajuuden periaatteella erilaisten kollegojen kanssa. Varsinkin taito- ja taideaineiden opetuksessa opettajien yhteistyö tulee kantamaan hedelmää. Tästä näkökulmasta oli hienoa, että me opiskelijat pääsimme tutustumaan projektissa myös uuden teknologian hyödyntämiseen niin videotuotannossa kuin myös musiikin tekemisessä.

Kirjoittaja

Suvi Häkli
kuvataiteen sivuaineopiskelija, luokanopettajaopiskelija

Linkki musavideoon: https://studentuef-my.sharepoint.com/:v:/g/personal/mrantaka_uef_fi/Ea5uBabZ8-RPjfIeL9ClZsoBkyH7XjO7PKFUUxbM2fTxPA?e=tI8xgX

Kuva: www.pixabay.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.