Ainutkertainen opetusharjoittelu kulttuurihankkeessa tarjosi pohdittavaa omalle opettajuudelle

Pääsin toteuttamaan erityisopettajaopintojeni viimeisen opetusharjoittelun New Cultural Horizons -hankkeessa, jonka tärkeänä tavoitteena on taide- ja kulttuuriharrastusten kehittäminen erityisesti tukea tarvitsevien lasten ja nuorten tarpeisiin. Hankkeessa suunniteltiin ja toteutettiin harrastuspilotteja, jotka olivat avoimia kaikille lapsille inkluusion hengessä.

Kun puhutaan taiteesta ja kulttuurista, oma mielenkiintoni, harrastustaustani ja osaamiseni painottuu vahvasti musiikin alueelle. Hankkeessa suunnittelemani harrastuspilotti olikin kantelekerho, jossa tutustuimme yhteissoittokanteleisiin, harjoittelimme kanteleensoiton alkeita ja toteutimme yhteissoittokanteleilla erilaisia matalan kynnyksen luovia musiikkiharjoituksia. Kantelekerho toteutettiin yhteistyökoulun tiloissa iltapäiväkerhon toiminnan yhteydessä. Osallistujia oli neljä, ja he olivat 12–13-vuotiaita erityisen tuen piiriin kuuluvia oppilaita. Kantelekerho kokoontui kevään 2021 aikana yhteensä viisi kertaa.

Yhteissoittimen jaettu värähtely voimaannuttaa

Maailmassa on vain kourallinen soittimia, jotka on suunniteltu varta vasten yhdessä soittamiseen. Pohjois-Karjalassa on syntynyt niistä yksi!” (Koistinen 2021.)

Musiikkikasvatuksen kontekstissa perinteiset viisikieliset kanteleet ovat varmasti kaikille tuttuja, ja kanteleensoiton perusteiden harjoittelu onkin juurruttanut asemansa yhdeksi olennaiseksi osa-alueeksi koulujen musiikinopetuksessa. Voin kertoa, että lasten ilmeet osoittivat melkoista hämmästystä, kun kantelekerhossa heitä odotti instrumenttien osalta hieman erilainen näky.  Käytössämme oli kaksi Koistisen suunnittelemaa yhteissoittokanteleiden prototyyppiä, joista toinen on tarkoitettu kahdelle soittajalle ja toisen ympärille mahtuu samanaikaisesti peräti neljä soittajaa. Näiden upeiden soitinten saaminen lainaan kerhoa varten oli aivan ainutlaatuinen mahdollisuus, sillä kerhon toteutuksen aikaan ne olivat ensimmäiset ja ainoat koskaan rakennetut kyseistä soitinmallia olevat yksilöt.

Yhteissoittokantele on siinä mielessä erityinen soitin, että yhdessä soitettaessa yksittäisen musisoijan vastuu musiikin kannattelusta pienenee. Toisaalta soittajat ovat yhteisen instrumentin äärellä kasvokkain ja täten myös ainutlaatuisella tavalla vuorovaikutuksessa keskenään. Kantele on soittajalleen myös hyvin armollinen soitin, sillä sen sointiväri on niin kaunis, että varsinaista dissonanssia on vaikea saada aikaan.

Yhteissoittokanteletta on jo tähän päivään mennessä kokeiltu erilaisissa paikoissa ja tarkoituksissa, kuten sairaalakoulussa, kulttuurifestivaaleilla Nevadassa, kaveriporukoiden keskinäisessä jamittelussa sekä ilmaisun apuvälineenä terapiassa. Yhteinen huomio ja viesti näissä tilanteissa on ollut se, että yhteissoittokanteletta pystyy soittamaan kuka tahansa. Soittaminen on todella helppoa ja mukaansatempaavaa, ja myös inhimillisesti tärkeää ja voimaannuttavaa, kun pääsee osaksi musisoivaa ryhmää omista lähtökohdistaan käsin. Koistinen (2021) onkin kuvannut tunnelmaa yhteissoitossa seuraavasti: ”Se tuo ihmiset alkukantaisen voiman, ’musiikillisen leirinuotion’ ääreen, sillä yhteissoittimen jaettu värähtely on jotain, joka koskettaa syvältä ja jättää jälkensä.”

Kuva 1 ja 2. Yhteissoittokanteleita

Lisää tietoa yhteissoittokanteleista löytyy esimerkiksi täältä: https://letsplaytogether.fi/yhteissoittokantele/

Kolme kärpästä yhdellä iskulla

Itselleni tämä harjoittelu antoi enemmän, kuin olisin osannut edes kuvitella. Vielä kahdeksan kuukautta sitten minulla ei ollut aavistustakaan tulevan graduni aiheesta eikä tietoa viimeisestä harjoittelupaikasta. Tiesin, että haluaisin jotenkin saada musiikin alan osaamistani yhdistettyä erityispedagogiikkaan, ja olin pyöritellyt joitain musiikkikasvatukseen liittyviä aiheita mielessäni. Sitten kuulin yhteissoittokanteleista ja pääsin yhtenä päivänä yliopistolle kokeilemaan sellaista itse. Palaset tuntuivat loksahtavan kohdalleen, kun sain hetkeä myöhemmin tietää, että New Cultural Horizons haki harjoittelijoita suunnittelemaan ja toteuttamaan erityislasten harrastuspilotteja. Nyt syksyllä aloitan vihdoin graduseminaarit ja pääsen tutkimaan kantelekerhosta taltioidun videoaineiston perusteella yhteissoiton ympärillä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Odotan mielenkiinnolla, että pääsen kesän tauon jälkeen katsomaan näitä videotallenteita tuorein silmin ja analysoimaan niistä nousevia huomioita.

Koen, että pääsin itse olemaan hyvinkin merkittävässä roolissa, kun sain kokeilla yhteissoittokanteleiden mahdollisuuksia ja toimivuutta käytännössä oman erityisryhmäni kanssa. Olenkin suuresti kiitollinen Hannu Koistisen kanssa tehdystä arvokkaasta yhteistyöstä kantelekerhon suunnittelu- ja toteutusvaiheissa ja siitä, että myös Hannu näki tutkimukseni siinä määrin mielenkiintoiseksi ja tärkeäksi, että kerhon toteuttaminen oli mahdollista.

Opin olemaan tilanteen aikuinen

Erityisopettajuuteni kehittymisen kannalta tämä harjoittelu oli todellakin opettavainen ja silmiä avaava kokemus. Vastuuta oli aiempiin harjoitteluihin verrattuna huomattavasti enemmän, kun pilotin suunnittelu ja toteutus oli pitkälti itsenäistä työtä. Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot korostuivat pilotin suunnitteluvaiheessa: hanketyössä aktiivinen yhteydenpito eri toimijoihin ja yhteistyökumppaneihin on tärkeää, jotta asiat lähtevät etenemään. Varsinkin korona-ajan pakottamassa etätyössä sormet sauhusivat näppäimistöllä ja sähköposti lauloi välillä myöhään iltaan, jolloin täytyi itse osata rajata oma työaikansa. Yllätyin siitä, kuinka massiivisen osuuden suunnittelutyö lohkaisi työajasta. Tämä on toki ymmärrettävää – täytyyhän hankkeen pystyä perustelemaan rahoittajalleen tekemänsä valinnat ja myös vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin, eikä siihen päästä ilman riittävää ennakkovalmistelua.

Varsinaisissa kerhotapaamisissa saatoin joskus olla ainut aikuinen paikalla, jolloin minun täytyi luottaa omiin ratkaisuihini nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Olin itse suunnitellut kerhon sisällöt, jolloin minulla oli tieto siitä, mitä milloinkin tehdään ja kuinka toiminta etenee. Tilanteissa saatoin kuitenkin huomata, ettei jokin toimi tai aika loppuu kesken, jolloin suunnitelmia piti osata myös joustavasti muuttaa. Jo ensimmäisen kerhotapaamisen jälkeen tein huomion siitä, että yhteissoitto on sen intensiivisyyden vuoksi kognitiivisesti melko kuormittavaa toimintaa, jolloin sopiva tauotus oli tärkeää. Erilaiset leikit, pelit ja lämmittelyharjoitukset kanteleiden äärellä osoittautuivat tällöin hyödyllisiksi ja lisäsivät myös lasten innostusta tekemiseen. Olin toivonut, että pääsisin yhdistämään ja kehittämään omaa asiantuntijuuttani sekä musiikkikasvatuksen että erityispedagogiikan alalla, ja tämä toteutui!

Harjoitteluni aikana kirjoitin reflektoivaa oppimispäiväkirjaa, johon kokosin lopuksi ylös myös hyväksi havaitsemiani käytäntöjä erityislasten ja -nuorten harrastustoiminnassa. Näitä käytäntöjä on mahdollista päästä lukemaan myöhemmin New Cultural Horizons -hankeraportista.

Kirjoittaja:

Lumi Ollila
erityispedagogiikan maisteriopiskelija Itä-Suomen yliopistosta

 

Lähteet:

Koistinen 2021, #letsplaytogether > Yhteissoittokantele. Osoitteessa: https://letsplaytogether.fi/yhteissoittokantele/. (Luettu 3.8.2021.)

New Cultural Horizons -projekti on Karelia CBC rahoitettu hanke, jota johtaa ja hallinnoi Karjalan koulutuksen kehittämisinstituutti Petroskoissa. Suomessa hanketta toteuttavat yhteistyössä UEF:n Jatkuvan oppimisen keskus ja Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto. (https://uefconnect.uef.fi/tutkimusryhma/new-cultural-horizons/)