Opettajien ÄlyBuffet yliopistolla – VR-laseja, koodausta ja 3D-tulostusta

Teknologia on kiinteä osa tämän päivän koulumaailmaa. Oppilaiden halutaan opettelevan esimerkiksi koodaamista, mutta myös monia muita teknologisia taitoja hyödynnetään eri oppiaineissa ja ilmiöissä. Peruskoulujen opettajat käyttävät mielellään sisällöllisesti järkevää teknologiaa opetuksessaan, mutta muun työn ohessa aikaa ei helposti löydy näiden tietotaitojen omaksumiseen. Tämän vuoksi monet opettajat kokevat digi-innostumisen sijaan digiahdistusta. Itä-Suomessakin toimivassa OpenDigi-hankkeessa tavoitteena on muodostaa kehittäjäyhteisöjä, joissa yhdistetään koulujen opettajien tarpeet ja toiveet opettajien ja opettajaopiskelijoiden digitaitojen kehittymiseen.

Opintojaksolla järjestettiin kentän opettajille ÄlyBuffet-tapahtuma

Digi-innostumista oli havaittavissa marraskuisessa Joensuussa, kun Itä-Suomen yliopiston opeopiskelijat järjestivät alueen koulujen opettajille ja opeopiskelijoille avoimen ÄlyBuffet-tapahtuman.  Opettajaopiskelijat tutustuivat teknologian hyödyntämiseen opetuksessa opintojaksolla Opetus, oppiminen ja teknologia, johon kuului teknologiatyöpajojen järjestäminen opettajille. Tämä toteutettiin yhteistyössä alueen Tutoropettaja-verkoston kanssa. Tutorope-toiminnan myötä useissa Pohjois-Karjalan kouluissa on teknologian opetuskäyttöön koulutusta saava tutorope, joka on muiden oman koulunsa opettajien tukena ja inspiraationa teknologian hyödyntämisessä opetuksessa.

Opiskelijat kävivät syksyn aikana vierailemassa lähialueen kouluilla, joissa tutorope esitteli opiskelijoille koulunsa teknologista toimintaympäristöä. Opiskelijat ottivat selvää muun muassa siitä, mitä opetusteknologiaa kouluilla on käytössä, miten sitä hyödynnetään ja millaisia teknologisia oppimisympäristöjä kouluilla on tarjolla. Näistä tiedoista tuotettiin posterit, jotka olivat esillä ÄlyBuffet- tapahtumassa opiskelijoiden DigiABC-pajoissa. Postereihin voit tutustua sähköisenä myös täältä: https://www.thinglink.com/scene/1252931003719090179

Teknologiapajoja sekä antoisaa keskustelua opiskelijoiden ja opettajien välillä

Sisältötoiveet opiskelijoiden toteuttamiin teknologian opetuskäyttöä tukeviin pajoihin tulivat kouluilta tai opiskelijoilta: Mentimeter, Micro:bit, digiahdistus, green screen, 3D-tulostus, VR-lasit, MakeyMakey ja Sphero-pallot kiinnostivat. Lisäksi tapahtumassa oli esillä Joensuun Mediakeskuksen pajoissa opetuksellisten pakopelien pulmatehtäviä ja älykaiuttimia. Tapahtumassa vieraili yli 50 tyytyväistä opettajaa ja opeopiskelijaa.

Opiskelijat kokivat tapahtuman järjestämisen opintojaksolla mielekkääksi, ja erityisen antoisaa oli jutella kentällä työskentelevien opettajien kanssa. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa, ja keskustelut ovat prosessin parasta antia; myös opiskelijat saivat uusia ideoita tapahtuman vierailijoilta. Digi-innostumista tapahtuu, kun opettaja löytää omaan työhönsä sopivat välineet ja kokee uuden teknologian omaksumisen helpoksi. Vertaistuki opiskelijalta tai kollegalta tai avun saaminen oppilaalta ovat keinoja edistää omaa osaamistaan.

Tapahtumassa esillä olleet teknologiat

Mentimeter

Mentimeter on monipuolinen esityssovellus, joka mahdollistaa esitystä seuraavien oppilaiden osallistumisen esitykseen Kahoot!:n ja Socrative:n kaltaisesti. Ohjelma toimii sekä selaimessa että sovelluksena. Opettaja tekee Mentimeteriin tunnukset, joilla pääsee luomaan monipuolisia esityksiä. Oppilaat kirjautuvat esitykseen sovelluksen ja opettajan antaman koodin avulla, jotta he pääsevät vastailemaan nimettömästi esityksen kysymyksiin. Mentimeterin ideana on mahdollistaa jokaiselle esitystä katsovalle tasa-arvoinen vuorovaikutus sisällön kanssa ja herättää sitä kautta yleisö keskustelemaan aiheesta lisää. Mentimeterin opetuskäyttöä demonstroineet opiskelijat kokivat sovelluksen toimivan erityisen hyvin uuden aihealueen läpikäymiseen tai opitun kertaamiseen ja mittaamiseen.

Micro:bit

Micro:bit on ohjelmointiin opettava teknologia, joka pohjautuu edulliseen ohjelmoitavaan mikrokontrolleriin (eli pieneen tietokoneeseen). Oppilaat ja opettajat voivat tietokoneella ohjelmoida haluamiaan ohjelmia tai tutustua koodaukseen valmiiden tutoriaalien avulla ja siirtää ohjelmat micro:bitille. Selaimen ohjelmointieditoria voi käyttää myös ilman varsinaista micro:bitiä. Opiskelijat ohjasivat tapahtumassa opettajia ohjelmoimaan micro:biteille kivi-paperi-sakset-pelin ja nopan. Näillä vinkeillä koodausta voisi yhdistää vaikkapa englannin tai matematiikan opiskeluun. Opiskelijat kokivat, että paja oli hyvä matalan kynnyksen paikka opettajille päästä kokeilemaan koodausta käytännössä.

Digiahdistus (ja Googlen oppimisympäristöt)

Pajan tavoitteena oli antaa väylä purkaa kokemaansa digiahdistusta, jota voi syntyä uuden opettelemiseen olevan ajan ja minäpystyvyyden riittämättömyydestä, teknologian toimimattomuudesta ja uuden teknologian tulvasta. Opiskelijat hyödynsivätkin Googlen oppimisympäristöjä kuten Docs, Drive, Earth ja Classroom, jotka ovat opettajien käytettävissä helposti ilman uuden työkalun opettelemista. Opettajien digiahdistusta voidaan lievittää tarjoamalla koulutusta ja tukea uuden opetteluun ja sovittamalla käytettävät teknologiat opettajan omaan tyyliin opettaa.

Green screen

Green screen on elokuvista ja animaatioista tuttu tekniikka, jossa kohdetta kuvataan vihreää taustaa vasten, jotta teknologian avulla vihreä väri voidaan vaihtaa halutuksi kuvaksi. Tähän on olemassa useampikin ohjelma, mutta pajassa käytetty sovellus oli Do Ink!. Green screeniä on hauska yhdistellä vaikkapa koulussa tehtävään elokuva-, animaatio- tai taideprojektiin, jolloin voidaan kuvata vaikkapa autenttiselta näyttävä lännenfilmi. Opiskelijat kokivat, että myös he saivat kentän opettajilta paljon ideoita green screenin opetuskäyttöön.

3D-tulostus

Kouluissa puhutaan tällä hetkellä paljon maker-kulttuurista, suomeksi ”värkkäämisestä”, jonka ajatuksena on mahdollistaa oppilaille oppiminen ja teknologiaan innostuminen tekemällä. 3D-tulostus on maker-kulttuurin ytimessä, kun tietokoneella oppilaiden mallintamia esineitä (esim. ilmaisella Tincercad-ohjelmalla) voidaan oikeasti myös printata ulos ja käyttää projekteissa. Pajassa opiskelijat esittelivät yhden tulostinmallin toimintaa ja sen käyttöä. Opettajat olivat innostuneita näkemään 3D-tulostimen käytön konkreettisesti: moni mietti, miten sellainen olisi mahdollista omalle koululle hankkia.

VR-lasit

Virtuaalilasit ja niiden sisältö antavat kirjaimellisesti uuden ulottuvuuden oppimiselle. Tällä hetkellä VR-lasien opetuskäyttö on yleistymässä, ja niitä voidaankin hyödyntää helposti oppimisen elävöittämiseen, uusiin asioihin tutustumiseen ja motivoimiseen. Pajassa opiskelijat tutustuttivat opettajia ja opiskelijoita VR-lasien käyttöön näyttämällä, miten laite toimii ja miten siitä valitaan sisältöä. Opettajat pääsivät tutustumaan vedenalaiseen maailmaan ja pohtimaan, miten VR-maailma tukee esimerkiksi biologian ja maantiedon sisältöjä.

MakeyMakey

MakeyMakey on myös väline kehittää maker-kulttuuria. MakeyMakeyllä voidaan ohjelmoida vaikkapa banaanit toimimaan tietokoneen näppäimistönä tai pelata tietokonepeliä muovailuvahahahmoilla. MakeyMakey harjoituttaa myös STEM-sisältöjä (lyhenne sanoista science, technology, engineering ja mathematics) kuten sähkön johtavuuden ymmärtämistä ja kytkentöjen tekemistä. Opiskelijoiden MakeyMakey-pajassa näytettiin, miten MakeyMakeytä konkreettisesti käytetään ja miten siihen yhdistellään vaikkapa Scratch-ohjelmointiohjelmaa, jolloin saadaan aikaan esimerkiksi pianon koskettimet.

Sphero-pallot

Sphero-pallot on tarkoitettu ohjelmoinnin havainnollistamiseen ja motivoimiseen. Nämä robottipallot voidaan ohjelmoida helpoilla visuaalisilla palikoilla kulkemaan haluttua reittiä tai lukemaan sensoreillaan lattiaan piirrettyä viivaa. Sphero-pallo-pajassa opiskelijat tutustuttivat opettajat pallojen toimintaan ja pohtivat yhdessä opettajien kanssa, miten näitä voisi käyttää opetuksessa hyödyksi. Opiskelijat kokivat, että Sphero-palloja voi hyödyntää esimerkiksi matematiikan opetuksessa. Lisäksi Sphero-pallojen ohjaus kehittää hienomotorisia taitoja.

Kirjoittaja:
Silja Penttinen
Projektitutkija, Open-Digi hanke